#7 & #8 Leffoja ja lomaa

Moikka!

Taas on tullut sunnuntai-ilta ja aika päivittää kuulumisia. Viime kuulumispostauksessa mainitsin, että saattaa olla, että alan kirjoittelemaan kuulumisista parin viikon välein. Nyt alkaa vakavasti näyttämään siltä, että näin on käymässä. Viime viikon sunnuntaina mulla oli vankka aikomus kyllä kirjoittaa, mutta sitten illalla venyi muissa touhuissa niin pitkään, että ei vaan enää jaksanut.. Tänään muuten tuli tasan kaks kuukautta täällä täyteen. Jotenkin tuntuu hassulta, onhan kaks kuukautta kuitenkin jo aika pitkä aika. Toisaalta tuntuu, että oon ollu täällä ikuisuuden, tyyliin kolme vuotta, toisaalta tuntuu, että vasta ihan pari päivää sitten mun lento laskeutui Luxemburgin kentälle.

Viime viikon tiistai-iltana käytiin ravintolassa syömässä, koska mun host-veljellä ja -siskolla oli synttärit. Ravintolassa saatiin ilmaseks kakku, kun vaan näytettiin henkkareista, että on synttärit. Ne myös laitto ravintolan kaiuttimista soimaan Paljon onnea vaan ja koko ravintola alko laulamaan. Keskiviikkona käytiin koulun kanssa elokuvissa katsomassa Victoria & Abdul. Se kerto kuningatar Victoriasta ja hänen intialaisesta ”apuristaan” Abdulista. Leffa pohjautu tositapahtumiin. Tämän Abdulin henkilöllisyydestä saatiin varmuus vasta vuonna 2010. Yleensä en tykkää hirveesti elokuvista, jotka kertoo tai pohjautuu historiaan, mutta tää oli kyllä hyvä. Ja leffa oli englanniks, joka on täällä harvinaista. Iltapäiväksi jäin kaupungille yhden mun ranskalaisen kaverin kanssa. Käytiin yhdessä pienessä ihanassa kahvilassa syömässä lounaaksi bagelit. Sen jälkeen mentiin istuskelemaan Nancyn läpi menevän kanaalin rannalle.

Torstaina mulla ja muilla Nancyn vaihtareilla ja meidän nuorisovaihtoasiamiehillä oli tapaaminen kaupungintalolla pormestarin kanssa. Kaikki oli tosi tarkkaa ja meni selvästi protokollan mukaan. Sisään mentäessä meille kaikille tehtiin ruumiintarkastukset ja meidän tavarat läpivalaistiin. Sitten ensimmäinen vartija saattoi koko lössin isoon saliin, josta toinen vartija otti meidät mukaansa ja vei kaupungintalon edustussaliin (sillä salilla oli joku hieno nimikin, mutta enhän minä sitä muista). Siellä me ensin syötiin keksejä ja odotettiin pormestaria saapuvaksi. Sitten se saapui, piti piiiiitkän puheen Lorrainen alueen yliopistoista ja niiden vaihtomahdollisuuksista. Sen jälkeen päästiin kaupungintalon parvekkeelle ottamaan kuvia ja vilkuttamaan place Stanislaksella oleville ihmisille. 

Yritin ottaa artsya kuvaa kaupungintalon portaissa, mutta tähän tuli 6 photobombaajaa..

Viime viikon lauantaina mulla alko syysloma, ensimmäinen viikko on nyt takana ja vielä on toinen edessä. Yks hyvä puoli Ranskan koulussa on lomien määrä, lomaa on nimittäin joka kuukausi. Mitään kovin ihmeellistä ei olla tehty tällä viikolla, koska mun host-vanhemmilla ei oo lomaa. Yhtenä päivänä kävin kahden muun vaihtarin kanssa kaupungilla pyörimässä. Keskiviikkona kävin tämän saman ranskalaisen kaverini kanssa leffassa kattomassa Épouse-moi mon pote, eli mennään naimisiin kaverini. Olisin ottanu poppareita, mutta en löytäny suolattuja, koska ranskalaiset syö popcorninsa joko sokerilla tai karamellilla maustettuna, jäin sitten ilman.. Tämä(kin) leffa oli ihan sairaan hyvä! Se kerto marokkolaisesta miehestä, joka muutti opiskelijaviisumin turvin Pariisiin opiskelemaan. Opiskelut loppu, kuten myös viisumi. Kuitenkin tän miehen koko elämä oli Ranskassa, ja hän halus saada Ranskan kansalaisuuden. Helpoin tapa saada se, oli mennä naimisiin, mutta tällä miehellä ei vaan ollut ketään, jonka kanssa mennä. Niinpä hän päätti astua avioon miespuolisen naapurinsa kanssa, jolla oli tietenkin tyttöystävä. Siitä sitten seurasi monen moisia juonenkäänteitä, kun miehet yrittivät vakuutta viranomaisille suhteensa olevan vakaalla pohjalla, samalla kun marokkolaismiehen äiti oli saapunut Marokosta tapaamaan poikansa tulevaa vaimoa.

Oon aika varma, että musta tulee tän kahvilan kanta-asiakas.

Viime viikko oli kyllä kaikella lailla tosi tavallinen, viikko muiden joukossa, fiilispuolelta ei oo kauheesti mitään raportoitavaa. Sen sijaan tää viikko on ollut taas melkosta tunteiden vuoristorataa. Nyt lomalla on ollu ihan eri lailla aikaa miettiä asioita ja ajatukset onkin alkanu pyöriä päässä. Oon tuntenu oloni vähän yksinäiseksi ja oon useasti miettiny, onko musta tähän koko hommaan ja mitä hemmettiä mun päässä on liikkunut kun oon päättänyt laittaa hakemuksen klubille. Oon miettinyt, että onko tää ollut sittenkään oikee ja se ”elämän paras” päätös, niin kuin usein sanotaan, vai olisinko paljon onnellisempi jos olisin nyt Suomessa. Varmasti elämä olis ainakin helpompaa ja vaivattomampaa, mutta eipä se mitään ylitsepääsemätöntä ole täälläkään. Haluan kuitenkin uskoa, että tää on ollut oikea valinta ja, että vuoden päästä voin sanoa tämän olleen elämäni parasta aikaa, vaikka täällä ei nyt koko ajan siltä tuntuisikaan.

Tähän loppuun kuva mun matikan laskuista, aika vaativaa on kyllä.. 😂

Tällaista tällä kertaa, ensikertaan,

Vilms ❤

Oodi suomalaiselle koululle

Rakas suomalainen koulujärjestelmä, et uskokaan kuinka paljon sinua kaipaan. Minua harmittaa, että en ole koskaan aiemmin tajunnut, kuinka tärkeä sinä olet, ja kuinka arvokas olet juuri tuollaisena. Meille suomalaisille ominaisella tavalla, en ole koskaan suuremmin sinua arvostanut. Olen aina etsinyt sinusta vain puutteita; kuinka sinä yrität digitalisoitua liian nopeasti, tai kuinka sinä annan liikaa vastuuta meille nuorille, tai kuinka sinä et valmista meitä nuoria oikeaan elämään. Olen ollut sinulle aivan liian ankara, anteeksi siitä. Ajattelinkin nyt kertoa sinulle, miksi olet mahtava ja kuinka olen viimeisen kahden kuukauden aikana alkanut arvostamaan sinua.

Vielä viime keväänä minua harmitti, jos jouduin viettämään kanssasi joku päivä aikaa aina neljään asti iltapäivällä, nyt täällä Ranskassa olen iloinen, jos saan viettää Ranskan serkkusi kanssa aikaa vain neljään. Täällä minulla ja serkullasi saattaa vierähtää yhdessä jopa iltakuuteen. Lupaankin sinulle, että kun me taas ensi vuoden elokuussa tapaamme, en enää valita yhteisen aikamme runsaudesta. Aiemmin olin myös sitä mieltä, että takiasi joudun uhraamaan paljon vapaa-aikaani esitelmille, läksyille ja kokeisiin lukemiselle. Mutta en voinutkaan olla enempää väärässä! Oikeasti olet ollut nerokas, kun olet onnistunut yhdistämään sekä meidän päivisin että iltaisin yhdessä viettämämme ajan lyhyeksi. Täällä kun on aivan normaalia käyttää illalla kolmekin tuntia serkkusi vuoksi, ja minä kun en ole joutunut varmaan ikinä uhraamaan tuntia enempää sinulle vielä kotona. Minulla ei ole mitään hajua, miten sinä olet onnistunut siinä, mutta en voi tarpeeksi kehua ja ylistää sinua, HYVÄ SINÄ!!

Sinä olet päättänyt digitalisoitua ja hyödyntää entistä enemmän tietotekniikkaa, koska siinä on mukamas tulevaisuus. Minä en ole kovin näppärä tietokoneiden kanssa. En osaa piirtää Libre Drawilla kuvaajaa ilman ohjeita, tai lisätä Powerpoint-esitykseeni hienoja animaatioita . Siksi minua viime vuonna suututti ja otti pattiin useamman kerran tuo päätöksesi. Täällä olen kuitenkin ymmärtänyt päätöksesi hyvyyden ja oppinut arvostamaan sitä. Täällä kun kaikissa luokissa ei edes ole tietokonetta. Opettajat merkkaavat poissaolotkin paperille ja sitten sellainen toimistotyöntekijä tulee hakemaan opettajalta paperin, jonka hän vie koulun toimistoon. Nyt ajattelen, että on hyvä kun sinä opetat meille näitä tietokoneiden saloja jo koulussa, näillä lapsille ja nuorilla kun on kuitenkin edessä se täysin sama tulevaisuus, johon ne tietokoneet kuuluu. Minä myös vihasin kuuden viikon välein olevaa kirjarumbaa, onhan ne kirjat ihan pirun kalliita. Ja sinä, pikkupaskiainen, vielä päätit, että ne vanhat kirjat ei enää käy ja, että kaikki kirjat joutuu ostamaan uutena. Minun on kuitenkin todettava, että on sekin parempi, kuin se, että kirjoja ei olisi ollenkaan. Täällä kun niitä ei oikein käytetä. Minullakin on täällä tällä hetkellä vain yksi kirja, sekin William Shakespearen The Tempest.

Olenhan minä aina lukenut lehdistä kaiken maailman tutkimuksista, joiden mukaan sinä olisit maailman paras. Olen myös kuullut puhuttavan, että sinä muka opetat meille oikeita asioita. En ole ikinä oikein ottanut tosissani väitettä sinun parhaudesta, saati siitä, että opetat oikeita ja hyödyllisiä asioita, miten joku serkkusi ulkomailla voisi muka jotenkin opettaa ”vääriä” asioita. No, nyt ymmärrän tämänkin. Täällä Ranskassa serkkusi luona äidinkielen tunneilla käymme läpi koko vuoden pelkästään runoja, matikan tunnilla olemme nyt viime aikoina laskeneet, paljonko jää yhdestä jäljellä, jos siitä vähennetään 50%, englannin tunneilla ei oikeastaan kielioppia opeteta ja liikunnasta on hauskuus kaukana. Haluankin kehua sinua siitä, että sinä annat meidän opiskelijoiden päättää, mitä haluamme opiskella. Ranskan serkkusi ei kauheasti anna valinnanvaraa, eikä ole mahdollista opiskella sekä matemaattisia aineita että yhteiskuntaoppia.

No okei, on täällä Ranskan serkkusi kuitenkin tehnyt jotkut asiat paremmin, kun mitä sinä olet. Täällä on enemmän lomaa ja ruoka on parempaa. Täällä on kahden viikon syysloma, joululoma, hiihtoloma sekä kevätloma, eli serkkusi on päättänyt antaa oppilaille joka kuukausi lomaa! Niin ja se ruoka, se on hyvää ja sitä on paljon! Joka päivä lämminruoka, salaattipöytä, jossa on vähintään kolmea eri salaattia tai hedelmää ja kolmea eri lämmintä kasvisjuttua. Lisäksi on tietysti juustoja ja jälkiruoan saa valita yleensä kolmesta vaihtoehdosta, sitten on vielä saatavilla hedelmiä, joita voi ottaa mukaansa. Rakas suomalainen järjestelmä, vaikka minä paljon asioita sinussa kaipaankin, eivät lihapullakeitto ja kalastajan kalavuoka ole yksiä niistä.

En malta odottaa, että tapaamme taas elokuussa. Minulla on sinua täällä jo kova ikävä ja ajattelen sinua melkein päivittäin.

Rakkaudella, Vilma

Miksi minä sitten päätin kirjoittaa tällaisen oodin suomalaiselle koulujärjestelmälle? Keskustelen täällä viikoittain, ellen jopa päivittäin suomalaisesta koulusta. Melkein joka kerta mulle sanotaan, että te varmaan arvostatte koulutusjärjestelmäänne ihan eri lailla kun täällä (ranskalaiset ei arvosta järjestelmäänsä sitäkään vähää mitä suomalaiset). Useamman kerran tämän kuulleena, aloin miettimään vähän tarkemmin asiaa, ja tulin siihen tulokseen, että ei, emme me arvosta. Viime vuosina Suomessa ollaan puhuttu paljon siitä, miten ja kuinka paljon suomalaista koulua tulisi uudistaa. On ollut puhetta kouluttomasta koulusta ja koulusta, jossa ei olisi tiukkoja ainerajauksia. Mutta voisimmeko hetkeksi pysähtyä ja miettiä, kuinka hyvä järjestelmä meillä oikeasti on. Meillä jokainen voi kouluttautua perheen varallisuudesta riippumatta. Täällä Ranskassa lukioon mentäessä opettajat kysyvät, missä on käynyt yläkoulunsa. Jos vastaa käyneensä koulunsa vaikkapa jossain pikkukaupungin ainoassa yläkoulussa, joka on julkinen tietekin, saa täällä kolme vuotta kestävän leiman otsaansa. Meillä myös oikeasti keskitytään koulussa olennaisiin ja tärkeisiin asioihin. Vaikka se ärsyttääkin harjoitella neljättä kertaa työhakemuksen kirjoittamista, on se kuitenkin sata kertaa runojen analysointia hyödyllisempää. Jokainen meistä tulle kirjoittamaan työhakemuksia elämänsä aikana, mutta harva meistä niitä runoja tarvitsee. Toki suomalaisessa koulussa on parannettavan varaa, mutta niin on varmaan aina. Oon vahvasti sitä mieltä, että jokaisen suomalaisen tulisi tutustua vaikkapa kuukauden ajan johonkin muuhun koulutusjärjestelmään, voin luvata, että se olisi silmiä avaava kokemus.

#5 & #6 Ludothéqueta ja Turkinpippureita

Salut!

Tässä tuleekin nyt kahden viimeisen viikon kuulumiset. Viime sunnuntaina mulla ei ollut yhtään kirjoittelufiilis, niin aattelin suosiolla siirtää kuulumiset tälle viikolle. Uskon että tulee paljon kiinnostavampaa ja parempaa tekstiä, kun ei ole semmoinen pakotettu fiilis. Muutenkin oon miettinyt, miten tulen jatkossa tänne blogiin postauksia tekemään. Alussa ajattelin tekeväni joka viikolta tämmöisen postauksen erikseen, mutta jotenkin olen alkanut mielessäni kallistumaan tällaiseen kahden viikon kuulumiset -postauksiin. Aika näyttää, miten käy, en kuitenkaan jaksa ottaa ylimääräistä stressiä tästä blogista!

Viime viikon perjantaina oli yksi vaihtoni parhaista päivistä! Näin yhtä suomalaista Kaisaa, joka on ollut muutama vuosi sitten Ranskassa vaihtarina ja opiskelee nyt yliopistossa täällä Nancyssa. Ennen tänne tuloani törmättiin toisiimme sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa, ja sovittiin että nähdään kun ollaan kumpikin saatu aloitettua elämämme täällä. Vihdoin ja viimein saatiinkin sovittua tapaaminen. Käytiin kahvilla ja vaan juteltiin. Teki kyllä niiiiiin hyvää puhua suomea jollekin ihmiselle face to face ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon! Oli myös ihanaa kun toinen ymmärsi tasan tarkkaan, millaisia tunteita ja fiiliksiä tällä hetkellä käy läpi. Sovittiin, että itsenäisyyspäivän tienoilla yritetään järjestää jonkunlainen Suomi-ilta. Kiitos Kaisa! Perjantai-iltana käytiin host-perheen kanssa ludothéquessa. Se on tavallaan niin kun lautapelien kirjasto. Se oli kyllä tällaisen lautapelihullun taivas! Sinne voi mennä ihan vapaasti pelailemaan tai lainata niitä kotiin. Voi, olispa Suomessakin joku tommonen systeemi! Mua harmittaa, että en ottanut sieltä yhtään kuvaa, kun jätin puhelimen kotiin.

Tuolla jäähallissa oli vuokrattavana vaan kaunoluistimia, tulipa luistelua sitten niilläkin ensimmäistä kertaa yli viiteen vuoteen.

Tän viikon tiistaina olin ensimmäistä kertaa rotarykokouksessa. Aluksi tietenkin vaihdettiin kaikkien kanssa poskisuudelmat. Ranskaan lähteville kerrottiin keväällä koulutustilaisuudessa, että rotarykokouksissa ei kannata hämmentyä, jos saa aika märkiäkin moiskautuksia poskille vanhemmilta herrasmiehiltä. No, näin kävi ja eihän se kovin miellyttävältä tuntunut. Muutenkin tälleen suomalaisena mun on vähän vaikee suhtautua poskisuudelmiin. Teen ne aina, kun tilanne sitä vaatii, mutta ei se mitenkään luonnostaan tule. Eräs herrasmies kysyi multa ”How are you?”, johon vastasin ranskaksi ”Ca va.” Hän rupesin vaimonsa kanssa taputtamaan mulle ja hokemaan ”Bravo, bravo!”, kun kykenin näinkin vaikeaan keskusteluun. Rouva vielä halasikin ja antoi pusun poskelle. Ruoka oli siellä hyvää (kuten aina kun on kysymys Rotarysta) ja sitä oli riittävästi. Esittelin itseni klubille lyhyesti, vaihdettiin klubin presidentin kanssa viirit ja tarjosin kaikille Fazerin sinistä ja Turkinpippureita. Muutama tuli sanomaan, että karkit oli todella hyviä, mutta toinen oli vähän tulista. Osa uskalsi myöntää, että Turkinpippurit oli pahoja, kun kerroin, että en itse tykkää niistä yhtään.

Rotarykokouksessa aloin syömään pääruokaa niin innokkaasti, että unohdin kuvan ottaa, mutta jälkiruoan sentään muistin ikuistaa!

Eilen meillä piirin vaihtareilla oli ensimmäinen yhteinen rotareiden järjestämä tapaaminen ekan viikon leirin jälkeen. Toki olin joitakin vaihtareita nähnyt, mutta oli ihana nähdä koko porukkaa pitkästä aikaa! Mentiin Amnévilleen ja käytiin siellä eläintarhassa, syömässä ravintolassa ja luistelemassa jäähallissa. Eläintarha oli ihan jees, en ollu käyny semmosessa varmaan yli kymmeneen vuoteen. Nähtiin muun muassa kirahveja, virtahepoja, flamingoja ja kaiken maailman leopardeja ja gepardeja, joita en kyllä erota toisistaan.. Yritettiin myös nähdä jääkarhuja, mutta ne oli nukkumassa. Siellä olikin lappuja, joissa luki, että ne on niin vanhoja, että ne nukkuu suurimman osan ajasta, eikä niitä oikeen ikinä näe. Luistelu sujui (ylläriylläri) hyvin, ja toiminkin opettajana usemmalle, suurin osa meistä ei ollut ikinä luistellut aiemmin.

Ei näkyny jääkarhuja.. :(

Kelit täällä on kyllä ollu kohdillaan. Aamusin on aika kylmä, tyyliin 3-5 astetta, mutta päivällä ja illalla on lämpötila ollut nyt useampana päivänä yli 20, lämpimämpää siis kun Suomessa kertaakaan koko viime kesänä. Suurimmassa osassa puista on lehdet vielä ihan vihreinä, eikä yhtään oo semmonen lokakuun puolen välin fiilis. Tää syksy on ollut täällä kuulemma poikkeuksellisen hyvä ja vähäsateinen, täällä Lorrainessa kuulemma sataa yleensä samaan malliin kun Suomessa. Kyllä tääläkin on silti satanut, pari viikkoa sitten oli jakso, että sato kaks viikkoo putkeen. Jotenkin vähän kaipaan Suomen värikästä syksyä, mutta koitan nauttia tästä lämpimästä ja vihreästä versiosta nyt kun siihen on mahdollisuus, varsinkin kun Suomessa on kuulemma satanut ihan reippaasti.

Edustettuna Suomi, Zimbabwe, Australia, Kanada ja Japani. ❤

Taisin kirjoittaa viimeksi, että kulunut viikko oli tähän asti paras. No, nyt sanon että nämä kaksi on ollut vielä parempia. Koulussa sujuu hyvin ja kavereita riittää. Viimeviikolla mulla oli KAHDESTI, semmonen ongelma, että iltasin oli päällekkäisiä menoja kavereiden kanssa. Aika positiivinen ongelma näin vaihtarin näkökulmasta! Oon näinä kahtena viikkona myös kaivannut Suomea vähän enemmän. Aluksi mulla oli silleen, että joko kaipasin koko ajan, tai en kaivannut ollenkaan. Nyt on löytynyt siihenkin ehkä jonkinlainen tasapaino: aika tasaisesti tulee yksittäisiä hetkiä, jolloin tulee semmonen kaipaus. Ehkäpä siitäkin on tullut jo tavallaan osa jokapäiväistä elämää.

Tällaista tänne tällä kertaa, ens viikolla on tiedossa ainakin tapaaminen Nancyn pormestarin kanssa, hui!

Vilms ❤

Täällä tupakoi kaikki

Salut!

Nyt on reilu kuukausi Ranska-elämää takana ja tänä aikana on tullut vastaan useampiakin kulttuuri- ja tapaeroja. Aattelin nyt kertoa teille niistä muutaman;

Täällä tupakoi kaikki. Voin ihan rehellisesti sanoa, että en edes valehtele kovin paljon, kun käytän tässä yhteydessä sanaa kaikki. Ranskassa on melkein joka toisessa kadunkulmassa Tabac, eli tupakkakioski, munkin kotikadulta niitä löytyy ainakin kaksi. Koulun edustalla on joka välitunti reippaasti toistasataa oppilasta tupakka kourassa. Bussipysäkillä on vaikea hengittää kaiken sen savun keskellä. Suomessa mulla on ollut tapana ulkona kävellessäni pidättää hengitystä jos vastaantuleva polttaa, tästä tavasta oon kuitenkin luopunut täällä, koska muuten joutuis koko ajan vain pidättämään hengitystä.. 😂

Illallinen on todellakin illallinen. Täällä ollessani oon ymmärtänyt hyvin illallisen ja päivällisen eron. Pääsääntöisesti Ranskassa syödään kolme kertaa päivässä; aamulla, keskipäivällä ja illalla. Lisäksi lapset syö siinä neljän ja viiden välillä "välipalan" eli jotain kakkua tai keksejä. Iltaruoka syödäänkin sitten yleensä lähempänä kahdeksaa. Mun host-perheessä illallinen on usein aika aikasin, eli puoli kasilta, koska näiden lapset on vielä sen verran pieniä. Tähän mulla on ollut totuttelemista. Host-perhe oli aluksi huolissaan, että tekevätkö pelkästään pahaa ruokaa, kun syön niin vähän. Selitin sitten, että iltakahdeksan ei oo mulle luonnollisin aika syödä lämmintä ruokaa, juustoja ja suklaavanukkaita. (Ranskassa syödään usein jälkiruoaksi semmoista kumotavaa suklaa- tai karamellivanukasta.)

Koulutarvikkeet on ihan eri maata kuin Suomessa. Lyijykynät ja pyyhekumit, niitä ei ole. Tällä kaikki kirjoittaa ohuilla tusseilla, kuulakärkikynällä tai sitten ihan vanhanaikaisella mustekynällä. Itseasiassa osa opettajista kieltää lyijykynän käytön kokonaan. Ja koetta on aivan turha tehdä lyijykynällä, ainakaan mun koulussa opettajat tarkastavat kokeen vaan jos se on tehty sinisellä muste- tai kuulakärkikynällä. Mä oon ollut Suomessa niin vannoutunut lyijykynän käyttäjä aina, en tykkää kirjoitta edes Stabiloilla, joten joka kerta tuntuu pahalta alkaa kirjoittamaan kuulakärkikynällä ja leikkimään kaikenlaisilla korjauslakoilla ja -teipeillä. Toinen silmiinpistävä ero on korostuvärien ja yliviivaustussien käyttö. Siis täällä maalaataan koko tekstin niillä tusseilla, jonka jälkeen vielä siihen alle tai päälle tekee yliviivauksen yliviivauksia. Mun tekis mieli aina kysyä että eikö niiden tarkoitus ole korostaa jotain yksittäistä tärkeää asiaa eikä tuoda väriläisikiä pitkään koulupäivään. Täällä porukalla on koulussa aivan valtavan kokoset penaalit, joissa ne säilyttää kymmen yliviivaustussin ja kolmen korjausteipin arsenaaliaan. Ennen kun aloitin täällä koulun, niin mun host-isä kysy onko mulla penaalia kouluun. Näytin sitten hälle mun Marimekon silmälasikukkaroa ja hän ihmetellen totesi sen olevan aika pieni. Sillon en ymmärtänyt miten niin pieni, mutta nyt ymmärrän.


Ulkonäköön panostetaan koulussa eri lailla, kuin Suomessa. Täällä tytöt käyttää meikkiä koulussa huomattavasti Suomea vähemmät. Suurin osa käytää pelkästään meikkivoidetta ja ripsaria, jos sitäkään. Mustakin on tullut täällä tosi laiska meikkaamisen suhteen ja meikkaankin vaan jos meen kouluun kymppiin tai kahteen. Suomessa varmaan aika monella on ainakin kerran viikossa se päivä kun ei jaksa panostaa, ja vetää jalkaan verkkarit ja lenkkarit. Tähän mennessä en oo kertaakaan huomannut kellään kollareita tai verkkareita, ei edes pojilla. Eli, meikataan vähemmän, mutta panostetaan pukeutumiseen.


Tälläistä tällä kertaa, ensikertaan,
Vilms ❤

#4 "Kyllä se ensimmäisen kuukauden jälkeen helpottaa."

Salut!

Tällä viikolla on tullut täyteen kuukausi Ranska-elämää. Viime viikon viikkopostauksessa mainitsin, että kulunut viikko oli mulle vaikein ja pisin. Tää viikko taas on mennyt jotenkin tosi nopeesti ja on ollut huomattavasti viime viikkoa kivuttomampi. Mulle on useasti sanottu, että vaihdossa ensimmäinen kuukausi on vaikein ja kyllä se sitten helpottaa. Ja voin kyllä allekirjoittaa tämän täysin. Voin rehellisesti sanoa, että viimeinen kuukausi on ollut elämäni sekä paras että paskin. En ole ikinä ennen tuntemut oloani yhtä yksinäiseksi ja väsyneeksi, enkä ole ikinä ollut yhtä hukassa itseni ja elämäni kanssa. Mutta en myöskään ole ikinä ennen ollut yhtä kiitollinen ja onnellinen. Olen oppinut ihan suunnattomasti elämästä ja itsestäni jo tähän mennessä. Olen oppinut tekemään kompromissejä itseni kanssa ja iloitsemaan pienistä asioita (kuten siitä jäätelöpaperista). On ollut hetkiä, joilloin totean, että onneksi lähdin tänne ja on ollut hetkiä, jolloin vain mietin, että mitä mä oon ajatellut kun olen vuosi sitten hakemuksen lähettänyt. Olen huomannut itsessäni piirteitä ja puolia, joiden olemassaolosta en ole edes tiennyt.

Keskiviikkona olin koulun jälkeen kaupungilla muutaman muun vaihto-oppilaiden kanssa. Oli ihana nähdä muita ja vaihtaa kuulumisia. Oli myös ihana huomata, että muut kamppailee ihan samojen ongelmien ja ärsytysten kanssa. Ei se nyt varsinaisesti mikään yllätys ollut, mutta tuntui hyvältä kuulla, että ei ole yksin. Aluksi menimme piknikille parc de la Pépinièreen, jonka jälkeen käveleskelimme kaupungilla. Käytiin viemässä osa porukasta junalle ja päätimme sitten laulaa junassa istuvalle kaverillemme, kun junan ikkuna sattui olemaan auki. Saimme useampia tuijottavia katseita osaksemme ja yksi junassa istunut nainen näytti kokevan valtavaa myötähäpeää puolestamme, mutta mitäpä tuosta, meillä oli ainakin hauskaa! 😂Kävin vielä kahvilla yhden argentiinalaisen ja yhden meksikolaisen vaihtarin sekä heidän host-äidin kanssa. Kahvilla käynnin jälkeen heidän host-äiti vielä piti meille pikkuisen kävelykierroksen Nancyn keskustassa.

Tänä viikonloppuna meillä piti olla Rotareiden järjestämää viinirypäreiden poimintaa, joka tosin peruuntui 'kylmän' sään takia (+18॰). Mua vähän harmitti, kun olin koko viikon odottanut, että nään viikonloppuna kaikki vaihtarikaverit eikä mun tarvis mennä lauantaina kouluun.. Lauantaina käytiin keilaamassa toisen host-siskon, host-veljen, host-iskä ja host-äidin äidin kanssa. Illalla meille tuli host-isän veljiä ja serkkuja viettämään iltaa. Me tilattiin varmaan kymmenen erilaista pizzaa, joista ainakin kahdessa oli täytteenä perunaa. Mä rakastan perunaa yli kaiken, ja siksi harmittaakin myöntää, että se ei kyllä ollu hyvää. Peruna perunana ja pizza pizzana. 😄 Pelattiin myös Unoa erilaisilla säännöillä, joissa toiselta pysty varastamaan vuoron pelaamalla saman kortin, kun mikä on päällimmäisenä pakassa. Oli kyllä kivaa vaihtelua, koska kyllähän Uno käy aika nopeesti tylsäks normisäännöillä.

Tämmöistä tänne tälläkertaa,

terkuin, Vilms ♥