#3 Makaronilaatikkoa ja shekkivihkoja

Moikka!

Taas on sunnuntai ja aika kirjoitella viikon kuulumisia. Kulttuurishokki on nyt oikein kunnolla lätsähtäny päin naamaa ja tää viikko on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa, josta oon ollu itse jotenkin tosi yllättynyt. Esimerkiksi yks päivä mua ärsytti suunnattomasti, kun meillä kotona Suomessa asuva vaihtari oli laittanut Snapchattiin kuvan mun veljen kanssa. Olin ihan että ei helvetti, se on mun veli,ei hänen, eikä sen kanssa kuka vaan voi laittaa kuvia omaan My Storyyn. Ja yks ilta kun syötiin jäätelöä, oli maailman onnellisin, kun jäätelöpuikon käärepaperissa luki suomeksi ”Ei yksittäismyyntiin”. 😂

Käydään koulun liikuntatunneilla juoksemassa tälläsellä ihan sairaan ihanassa puistossa.

Tiesin ennen tänne tuloa, että Ranska on joissain asioissa aika konservatiivinen ja vanhanaikainen. Tällä viikolla se tuli kuitenkin todistettua ihan henkilökohtaisesti, useampaankin kertaan. Olen joulukuussa lähdössä luokkani kanssa viikoksi Lontooseen ja reissun ensimmäinen maksupäivä lähestyi. Sanoin sitten host-isälle, että mulla on käteistä sen verran, että pystyn tuon summan seuraavana päivänä opettajalle antamaan. Hän katsoi minua ihan hölmistyneenä ja sanoi että ei käy, mun pitää kirjoittaa shekki. Olin ihan että mikä, hän kaivoi oman shekkivihkonsa ja kysyi että kai mulla on shekkivihko mukanani. Valistin sitten häntä ja sanoin, että me ei olla Suomessa moisia käytetty 30 vuoteen.

Sunnuntaina tein illalliseksi isäntäperheelle makaronilaatikkoa.

Tällä viikolla oon ollut kipeenä ja sen takia poissa koulusta. Suomessa poissaolosta ilmoittaminen onnistuu ihan helposti. Ei muuta kun Wilmaan ilmoitus ja that’s it. Täällä ei ihan niin helposti asia hoidukaan. Aamulla soitto koululle, mutta koska sinne yrittää kahdenkymmenen muunkin oppilaan vanhemmat soittaa, pitää kuunnella jonotusmusiikkia vähintään puolituntia ja odotella omaa vuoroa. Kun menee sitten takaisin kouluun, täytyy mennä koulun kansliaan, jossa reissuvihkon tapaiseen kirjaan kirjoitetaan miksi olen ollut pois, kuinka kauan ja mihin kellonaikaan palasin kouluun. Siihen koulun sihteerin allekirjoitukset ja leimat. Koululle oma kappale, toinen kappale jää reissuvihkoon. Ei muuta kun tunnille, jossa täytyy pyytää opettajalta vielä nimmari todisteeksi, että olen näyttänyt poissaoloilmoituksen. Ja tosiaan Suomessa tän kaiken voi hoitaa 30 sekunnissa, täällä koko rumbaan menee yli puoli tuntia.

Tämmöistä tänne tällä kertaa. Kaikista pienistä ärsyttävistä asioista huolimatta nautin kovasti täällä olosta ja tuntuu, että elämä alkaa pikkuhiljaa rullamaan hyvin! Ensikertaan,

Vilms ♥

#2 Ruisleipää ja tamperelaisia tuttuja

Moikka!

Viikko on kulunut edellisestä päivityksestä ja aattelin taas tulla kertomaan teille viikon kuulumiset. Jotenkin tuntuu, että arki on tullut vastaan täällä ja semmonen Kaikki on ihanaa -vaihe on jo takana päin. Kaikki on kuitenkin loppupeleissä ihan samaa kuin kotona Suomessa; mennään kouluun ja töihin, tullaan koulusta ja töistä, tehdään läksyt, syödään, mennään nukkumaan ja sama taas seuraavana päivänä uudestaan. Ehkä arjen rutinoitumisen takia mulla on ollu vähä koti-ikävää tällä viikolla. 

Oon saanut täällä jo pari harrastusta. Tällä viikolla alotin pilateksen ja ens viikosta lähtien alan käymään Interact-klubissa. (Rotaryn alla toimiva palvelujärjestö, joka on tarkoitettu 12-18 vuotiaille nuorille.) En ollut kauheen innoissani tosta pilateksesta aluksi. Mun host-isä anto mulle käteen semmosen vihkosen ja sano että tässä on paikallisen monitoimitalon harrastustarjontaa, johonkin on mentävä, valitse itse mihin. Puolipakotettuna valitsin sitten vähiten pahan, eli sen pilateksen. Se olikin loppupeleissä tosi mukavaa ja rauhottavaa ja vei hetkeksi ajatukset muualle. Mulla oli siellä päällä Rotary-huppari, jossa lukee isolla selässä Finland. Tunnin lopuksi joku nainen tuli juttelemaan mulle ja kysyi, että olenko suomalainen. Vastattuani myöntävästi, hän kertoi asuneensa monta vuotta Tampereella. Aikamoinen sattuma, että olen pilates-tunnilla Ranskassa ja siellä on nainen, joka on asunut syntymäkaupungissani!

RUISLEIPÄÄÄÄÄ ♥♥

Keskiviikkona mulla ja oli Rotareiden järjestämä tapahtuma, jossa oli mukana kaikki Nancyn vaihtarit ja isäntäperheet. Siellä näin siis mun toisen ja kolmannen perheen vanhemmat, sekä toisen perheen tyttären, joka on ollut viime vuonna Rotareiden kautta vaihdossa Thaimaassa. Kaikki vaikutti tosi mukavilta, erityisesti tää mun host-sisko.

Koulussa mulla menee ihan hyvin. Mulla on seuraa, mutta onhan se vielä vähän semmosta itsensä mukaan tyrkyttämistä. Huomaan kyllä, että ymmärrän ranskan kielisillä tunneilla jo vähän paremmin kun ensimmäisellä viikolla, mutta kyllä paljon menee ihan ohi. Koulussa yritän kaikkeni, että saisin puhuttua ranskaa, englanninkielisellä linjalla kun kaikki osaa ja haluu puhua englantia. Oon useamman ihmisen kanssa viestitellytkin niin että toinen osapuoli kirjoittaa kaiken englanniksi ja minä ranskaksi. Muutenkin tuntuu, että kieli alkaa pikkuhiljaa sujumaan ja ollaankin host-isän kanssa vähennetty huomattavasti englannin puhumista. Ihan aluksi me puhuttiin tosi paljon enkkua ja aina jos en ensimmäisellä kerralla ranskaksi jotain ymmärtäny, vaihdettiin heti kieltä.

Lauantaina sain myös ensimmäisen Suomi-paketin porukoilta. Mä olin jättänyt mun laskimen Suomeen ja tarvin täälä matikassa samanlaista, koska en halunnut uutta ostaa, pyysin porukoita lähettämään mun laskimen tänne. Laskimen lisäksi sainkin ruisleipää, hapakorppuja, mun lempisuklaata ja hedelmä aakkosia.

Käytiin host-iskän ja -siskon kanssa museossa Nancyssa

Tämmöstä tällä kertaa, ensiviikkoon

Vilms

#1 Tästä se alkaa!

Salut!

Tätä postausta kirjoittaessa on ensimmäinen viikko vaihtarielämää takana. Toisaalta tuntuu, että olen ollut täällä jo ikuisuuden, toisaalta tuntuu kun olisin vasta eilen alkoi kesäloma. Kaikki tuntuu jotenkin tosi hassulta, niin normaalilta ja tutulta, mutta kuitenkin vieraalta ja uudelta.

Kaipaan jo nyt jotain juttuja Suomesta. Ruisleipää, kello viiden päivällisiä ja kouluun kävelemistä. Tai no, ehkei se ole kaipausta, vaan ennemmin tiedostamista, että nämä asiat ovat taas osa jokapäiväistä elämääni vuoden päästä. Perhettä ja kavereita mulla ei vielä ole ikävä, en tosin ole hirveästi kehenkään ollut yhteyksissä. Mulle sanottiin viime syksynä vaihtarihaastattelussa, että helpottaa huomattavasti kun poistuu ainakin osasta WhatsApp-ryhmistä. Silloin neuvo tuntui jotenkin tosi hassulta, kyllähän haluan vaihdossa ollessakin tietää mitä kavereille kuuluu. Mutta nyt tuntuu, että ei, en halua. On itselle paljon helpompaa kun ei tiedä kavereiden jokaisesta liikkeestä.

Lentokentällä just ennen turvatarkastukseen menoa

Saavuin tänne siis viime viikon tiistaina. Lentokentällä mua oli vastassa mun isäntäperheen vanhemmat ja vanhin tytär, NVA sekä piirin chairmaneja. Tiistai-illan ja keskiviikkopäivän vietin mun host-perheen kanssa. Keskiviikkona käytiin katsastamassa mun koulu toisen Rotary-vaihtarin ja meidän perheiden kanssa. Tän toisen vaihtarin NVA kertoi, että päättivät laittaa meidät pieneen kouluun (siis noin 900 oppilaan koulu), jotta saataisiin paremmin kavereita. En sitten tiedä mikä näille on iso koulu. Koululla käynnin jälkeen pyörittiin kaupungilla ja käytiin paikallisessa ostoskeskuksessa.

Torstaina lähdin kaikkien meidän piirin vaihtareiden yhteiselle kolme yötä kestävälle leirille Lac de Madinelle. Oli kiva nähdä muita vaihtareita ja rotexeja (rotex: entinen vaihtari, joka toimii vähä kuin isosena). Me tehtiin paljon kaikenlaista kivaa yhdessä, kuten leivottiin tarte de mirabelleja. (Mirabelle on luumun tapanen hedelmä, jota kasvaa ainostaan Ranskassa ja tällä alueella.) Oon tänä vuonna piirin ainoa eurooppalainen vaihtari, ja kulttuuriero oli kyllä havaittavissa. Siinä missä etelä-amerikkalainen tanssi musiikin tahtiin kahdeksalta aamulla, halusi tämä eurooppalainen kupin kahvia ja olla hiljaa. Tässä piirissä on ilmeisesti ollut muutama vuosi sitten joku suomalainen poika vaihtarina, koska KAIKKI rotexit ja piirin edustajat kyseli, että tunnenko tätä poikaa. Oli kuulemma oppinut ranskan kielen täydellisesti, ja kaikki toivovat että olisin yhtä mahtava ja oppisin ranskan yhtä hyvin kuin hän. Ei siis yhtään paineita. Hän opiskelee tällä hetkellä jossain Ranskan huippuyliopistossa ja on tulossa tännepäin syksyn aikana, ehkä siis tapaan vielä tämän mysteeripojan.. 😊

Tässä kaikki piirin D1790 vaihtarit kaudella 2017-2018. Kuten lipuista huomaa, aika Etelä-Amerikkapainotteista porukkaa.

Maanantaina mulla alkoi koulu. Mut oli laitettu sécondelle, joka vastaa meidän lukion ykkösluokkaa. Olin myös sijoitettuna OIB:lle, eli mulla on kirjallisuus sekä historia & maantieto englanniksi. Koska täällä lukio aloitetaan vuotta Suomea aiemmin, oli kaikki muut mua suunnilleen kaksi, osa kolme vuotta nuorempia. Tultiin host-vanhempien ja NVA:n kanssa heti ensimmäisen päivän jälkeen siihen tulokseen, että prémiére (2. vuosiluokka) olis mulle parempi, sillä siellä tutustuisin enemmän oman ikäisiin nuoriin. Tiistaiaamuna host-äiti tulikin mun kanssa koululle ja meni juttelemaan CPE:lle (joku opinto-ohjaajan tapainen). Hän ei ollut kovin mielissään tapaamisesta, sain kuitenkin vaihtaa luokkaa OIB prémiére ES:lle, eli enkun kieliselle économics et social-linjalle. Sanotaanko, että en varmasti ole tällä hetkellä kyseisen CPE:n lempioppilas ja puhuttiinkin host-äidin kanssa, että vien joku päivä hälle suklaarasian kiitokseksi. Ranskan koulujärjestelmästä olisi paljon kirjotettavaa jo näin kolmen päivän jälkeen, mutta säästettäköön ne vuodatukset ihan omaan postaukseen.

Tässä kaikki tällä kertaa, ensiviikkoon!

Vilms

Tämmönen kivannäköinen katu lähellä mun kotia.