Moikka vaan kaikille!
Näin ihan ensiksi, täytyy vähän kauhistella, että tuossa
postauksen otsikossa oleva toinen luku yltää jo kaksinumeroiseksi, hui! (Olipas
harvinaisen huonosti muodostettu lause, mutta parempaankaan en pysty..)
Kymmenen viikkoa on kuitenkin jo pitkä aika, siinä ajassa ehtii tapahtua kaiken
moista.
Viime viikko mulla oli koulusta tosiaan lomaa. Yhtenä
päivänä käytiin isäntäperheen kanssa keskustassa olevassa tivolissa ja
muutamana päivänä kävin ulkona kavereiden kanssa. Lauantaina oli rotexien
vaihtareille järjestämät halloween-pippalot. Taas oli oikein mukava nähdä muita
vaihtareita ja vaihtaa kuulumisia. Siellä tapasin myös mun kolmannen
isäntäperheen pojan, jonka kyydillä itseasiassa myös menin sinne, siinä samassa
näin myös ulkopuolelta perheen talon. Hän on itse ollut vaihdossa Brasiliassa
pari vuotta sitten ja vaikutti mukavalta! Oon täällä blogissa ennenkin maininnut, että mun kanssa on pilateksessä Tampereella asunut ranskalaisnainen. Hän oli tässä pariviikkoa sitten työmatkalla Tampereella, ja toi mulla ruisleipää ja Fazerin sinistä. Sunnuntaina sitten kävin hakemassa tuliaiset ja kahvilla hänen ja hänen miehensä kanssa. ❤
 |
| Tivolista |
 |
| Söin tivolireissulla churroja, mutta kuten aina mulla ruuan kanssa, muistan puolessa välissä ottaa kuvan, joten tässä nyt kuva puoliksi syödyistä churroista! |
Tän viikon maanantaina oli aika palata taas kouluun.
Maanantaiaamuna tuntu aika pahalta herätä kellon soittoon klo 6:15, kun lomalla
taisin herätä aikasintaan siinä puoli kymmenen maissa. Aluks ajattelin kahden
viikon loman olevan mukavan mittainen irtiotto arjesta, mutta ainakin mulla se
oli liian pitkä sellainen. Siinä kerkesi niin hyvin asettamaan itsensä
loma-moodiin, että tämän viikkoinen väsymys on kyllä ollut ihan omaa
luokkaansa. Lauantaina mulla oli koulusta vapaata, koska oli ensimmäisen
maailmansodan loppumisen muistopäivä. Lauantai-iltana käytiin kaksin host-isän
kanssa kattomassa leffateatterissa Thor: Ragnarok. Leffa alko puoli
yhdeltätoista illalla ja loppu lähempänä yhtä yöllä. Aluks mua mietitytti, miten
mä pysyn hereillä koko ajan, mutta yllättävän vaivattomasti sekin sujui!
 |
| Halloweenin kunniaksi tehtiin Trick or treat -kierros |
Lisäksi oon tällä viikolla stressannut paljon tulevan viikon
koulujutuista. Maanantaina ja tiistaina meillä on koulussa YK:n liittyvä
konferenssi, jota varten on tietenkin pitänyt tehdä melkoisesti taustatyötä.
Käytännössä me kaikki ollaan jossain komiteassa, jossa sitten pyritään
löytämään ratkaisuja erilaisiin ongelmiin. Onneksi tapahtumassa melkein kaikki
komiteat on englanniksi, joka oli melkoinen helpotus mulle. Mun komitea on ”Innovation
and Progress”. Jokainen meistä edustaa joko yksin tai parin kanssa jotain
maata, jonka näkökulmasta keskusteluun tulee osallistua. Mun maa on Kiina, ei
ehkä helpoin mahdollinen vaihtoehto kun puhutaan kestävästä kehityksestä tai
hiilidioksidipäästöjen pienentämisestä. Pukukoodina on tytöillä hame tai mekko
ja korkokengät, voin vaan kuvitella, kuinka tuusannuuskana mun jalat on
huomisiltana niistä korkokengistä, tapahtuma kun kestää semmoset kevyet 14
tuntia..
Tällä viikolla täällä sää on selvästi kylmentynyt ja
alkuviikosta saatiin jopa aste pakkasta. Ranskalaisten mielestä se oli jopa
vähän epätavallisen aikaista ja kylmää ollakseen marraskuun ensimmäisiä
viikkoja. Tämä sitten johti koulussa keskusteluun siitä, mikä on kellekin ”tosi
kylmä”. Kuten arvata saattaa, mulle ja kavereille tämän määritelmä oli hiukan
eri. He tulivat porukalla siihen tulokseen, että -10 on tosi kylmä ja -15 jo
ihan sietämätön. Totesin sitten, että mulle ”tosi kylmä” on yli -30 asteen.
Lisäksi kerroin, että kylmin missä minä olen ollut on siinä -40 tienoilla. Joku
siinä sitten kysyi, että eikö siihen voi jo kuolla, no mä nyt ainakin olen
vielä hengissä.
 |
| Me halloween-pippaloissa. |
Nää viimeiset kaksi viikkoa on ollu fiilispuolelta kyllä
vuoristorataa. Viime viikko mentiin kyllä korkealle, mulla oli yksi parhaista viikoista
täällä. Tällä viikolla onkin sitten tultu alas melko kovaa. Alkuviikosta mulle
iski jotenkin tosi lujaa tajuntaan se, että heti kun mä tuun takaisin Suomeen,
mä täytän 18. Kyllähän mä koko ajan olen tietysti tämän tiennyt, mutta jotenkin
se vaan iski. Että ensimmäisenä kotiin menon jälkeen saa marssia autokouluun
(ja iskä toivoisi että hänen kanssaan verta luovuttamaan). Tällä viikolla oon
tuntenut ikävää jotenkin paljon. Ehkä siihen myös vaikutti paluu arkeen ja melkoinen
väsymys. Tuntuu, että oon ollut täällä ikuisuuden, eikä kesäkuu ja kotiin paluu
tule koskaan, mikä nyt ei tietenkään ole totta. Sunnuntai oli kyllä kaikkein
pahin. Tuntui älyttömän pahalta nähdä, kuinka kaikki tutut laittoi Instaan ja
Faceen kuvia isiensä kanssa, enkä pystynytkään kun vasta illalla avaamaan
somea. Itsellä kun tässä on nyt omaan isiin välimatkaa semmoset päälle pari
tuhatta kilometriä.
Tämmöistä tänne tällä kertaa, ensikertaan,
Vilms ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti