#13 - #20 Kiirettä pitää!

Moikka!

Vihdoin ja viimein saan aikaiseksi päivitettyä jotakin tänne bloginkin puolelle. Mun viimeiset kaksi kuukautta voi tiivistää näin lyhyesti, että kiirettä on pitänyt. On ollut Lontoon reissua, perheen vaihtoa, Alppeja ja monia vähän pienempiä juttuja.

Joulukuun alussa sain tietää, että vaihdan perhettä suunniteltua aiemmin. Tultiin ensimmäisen host-perheen vanhempien kanssa kahville toisen perheeni luo ja meillä tuli puhetta siitä, kuinka tykkään lasketella. Toinen perheeni kertoi lähtevänsä jouluksi Alpeilla sijaitsevalle mökilleen laskettelemaan ja voisin halutessani vaihtaa heidän luo jo ennen joulua. Näin päätettiin tehdä ja tämä oli mulle oikeesti todella helpottava tieto, sillä en oikein ollut sinut sen ajatuksen kanssa, että olisin viettänyt jouluni ensimmäisen perheeni luona. Aluksi tosin meinasi tulla pieni paniikki, koska ei mulla tietenkään ollut mitään lasketteluvaatteita Ranskassa. Siinä sitten soitin paniikissa äitille, että yrittävätkö lähettää mulle kotoa vaatteet vai ostanko suosiolla täältä uudet. Päädyttiin siihen, että ostan kaikki uudet, kun oli kuitenkin vaan reilu viikko jouluun ja Suomen Posti on mitä on..

Viikko ennen joulua meillä oli IB-luokkien yhteinen retki Lontooseen. Mentiin sinne bussilla ja lautalla. Yhtenä päivänä päästiin muun muassa vierailulle Lontoon Parlamenttiin ja päästiin käymään sekä ylä-, että alahuoneiden saleissa, lisäksi meillä oli samana päivänä tapaaminen Labor-puolueen MP:n kanssa. Lisäks vierailtiin vaikka kuinka monessa eri museossa ja käytiin teatterissa kattomassa yks näytelmä. Tää reissu oli mulle jollain tavalla kulttuurishokki. Siinä missä Suomesta tekemälläni opintoretkellä Pariisiin me kierreltiin nähtävyyksiä ja syötiin jäätelöä puistoissa kaikessa rauhassa, ranskalaisten kanssa kuljettiin vihot kädessä tekemässä kauheella vauhdilla muistiinpanoja opintokirjaa varten.

Samana iltana kun tulin Lontoosta kotiin, vaihdoin isäntäperhettä. Heti seuraavana aamuna, eli jouluaaton aattona, lähdettiin sinne Alpeille Courcheveliin joulun ja uuden vuoden viettoon. Mäessä oltiin melkein joka päivänä, ja voin kyllä sanoa, että Rukan loiviin rinteisiin tottuneet reisiparkani huusivat kahden ensimmäisen päivän jälkeen hoosiannaa melkolailla. Siellä ollessani sain kuulla, että myös toinen Nancyssa asuva Rotary-vaihtari, joka on yks mun parhaita vaihtarikavereita oli tullt uudeksi vuodeksi sinne host-perheensä kanssa. Mentiin sitten yhdessä yhtenä päivänä laskemaan kelkalla ja oltiin yhdessä host-sisarustemme kanssa uudenvuodenaattona yhdessä Alppikylässä järjestetyssä ulkoilmakonsertissa viettämässä vuoden vaihdetta.

Näiden isompien tapahtumien ja asioiden lisäksi on tietysti tapahtunut kaiken laista pienempää. Oon ollut yhden vaihtarin synttäreillä, käyny Kaisan kanssa kahvilla, käynyt pariinkiin kertaan koulun kanssa teatterissa, älkää kysykö mistä tai mistä ne näytelmät oli, ei harmaintakaan hajua. Ollut rotaryklubini vuosijuhlassa, viettänyt rotareiden järjestämän mahtavan viikonlopun Gérardmerdissa muiden vaihtareiden kanssa. Päässyt ensimmäistä kertaa elämässäni hinausauton kyytiin ja ollut host-siskoni kavereiden synttäreillä.

Mun ensimmäinen isäntäperhe asuu tosiaan noin viiden kilometrin päässä Nancyn keskustasta, eikä kouluun kulkeminen ollut millään lailla ongelma. Kuljin bussilla ja aamulla niitä menikin ihan talon vierestä suunnilleen viiden minuutin välein. Vaan toista se on nyt, tämä toinen perhe asuu 30 kilometrin päässä Nancysta, Toulin pikkukaupungissa. Arvatakin saattaa, että koulupäiviin kuluu nyt aikaa huomattavasti enemmän kuin ennen. Esimerkiksi viime viikolla en ollut kertaakaan kotona koulusta ennen puolta seitsemää. Aamuisin herään kuuden maissa, käyn suihkussa, syön ja host-äiti vie mut kahden ja puolen kilometrin päähän bussipysäkille seitsemäksi. Nancyssa olen varttia vaille kahdeksan aamulla, jonka jälkeen kävelen koululle. Iltapäivällä (tai ehkä paremmin illalla) tulen bussilla takaisin Touliin, jonka jälkeen yleensä kävelen kotiin, koska mun kummatkin host-vanhemmat tekee töitä iltapainoitteisesti. Ja yhtäkkiä koulupäivä matkoineen on venyny reippaasti tuli kahdentoista tunnin pituiseksi. Vaikka mulla on tätä kulkemista vasta takana vajaan kolmen viikon verran, niin oon kyllä oppinut arvostamaan huimasti sitä kymmenen minuutin kävelymatkaa, johon oon Suomessa tottunu. Tietenkin tää tämänhetkinen asuinpaikka vaikuttaa myös siihen, että en voi ihan yhtä vapaasti ja suunnittelematta nähdä kavereita. Onneksi toisenkin vaihtarin, Isabellan tämän hetkinen perhe asuu täällä Toulissa, niin ollaan sitten yhdessä täällä korvessa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että onneksi tämä perhe on aivan ihana, jos ei perheessä viihtyisi, niin oon aika varma, että ei tuota kouluunkaan kulkemista samalla tavalla jaksaisi.

Kirjoittelen ensi viikolla tarkemmin siitä, mitä mulle näin niinkun fiilisten puolesta tuntuu (isi, tää on lupaus!!), tulis muuten semmonen maratonipostaus jos yrittäisin nekin ahdata tähän samaan..

Klubin vuosijuhlassa söin alkupalana ensimmäistä kertaa elämässäni hanhenmaksaa. Ei siitä kyllä mun uutta lempparia tullu..

Jälkkäriks oli suklaakakkupohjalla ja -moussella täytetty suklaapyramidi 😂

Juhlassa vieraili myös St. Nicolas, joka on erityisesti täällä Lorrainessa tunnettu hahmo ja sen kunniaksi tällä alueella vietetäänkin 6. joulukuuta St. Nicolaksen päivää.

Käytiin kattomassa tämmönen näytelmä Lontoossa. Oli kyllä hyvä, naurettiin melkein kaikki ihan vedet silmissä siellä!

Lontoon Parlamentti
Yritin ottaa kuvaa myös Big Benistä, kun kerran Lontoossa oltiin, mutta tietenkin joulukuun alussa sille aloitettiin kolme vuotta kestävät kunnostustyöt ja koko torni oli rakennustelineiden ja suojamuovien peitossa..

Shakespeare's Globe theatre, joka on siis ulkoilmateatteri Lontoon keskustassa!

Lontoossa me yövyttiin perheissä. Mulla ja kahdella muulla tytöllä kävi ihan uskomaton tuuri ja meitä hostannut nainen oli aivan mahtava! Yhtenä iltana hän teki meille perinteisen englantilaisen jouluaterian paikallisine jouluperinteineen, koska oli jouluviikko. ❤

Joku söpö pieni ranskalaiskylä matkan varrella kohti Alppeja

Maisemat host-perheen mökin, chaletin, etupihalta kyllähän näitä maisemia useamminkin ikkunasta kattelisi aamulla herätessään..

Minä ja meidän "joulukuusi"

Minä ja mun vaihtarikaveri Isabella meillä loppiaisena. Loppiainen on huomattavasti isompi juttu täällä kuin Suomessa. Silloin syödään perinteisesti galettea, jonka sisälle on piilotettu pieni yllätys. Se, kenen kakkupalaan yllätys osuu, kruunataan päivän kuninkaaksi/kunigtattareksi. 

Gérardmerd

Näissä maisemissa käytin lumikengäilemässä Gérardmerdissä, les Vosges vuorilla

Terkuin, Vilms  ❤

#11 & #12 Konferenssia ja suomalaista koulua

Moikka!

Taas on mennyt kaksi viikkoa (tai itseasiassa kaks ja puoli, heh) viime postauksesta. Nää viimeiset pari viikkoo on menny ihan hujauksessa, on ollut niin paljon kaikenlaista meneillään.

Viime postauksessa taisinkin jo mainita, että meillä on YK:n liittyvä konferenssi koululla. Se oli tosiaan 13. ja 14.11. Mulla oli jotenkin hirveet ennakko-oletukset siitä. Meillä oli tosiaan erilaisia komiteoita, joissa jokaisessa yritettiin kehitellä ratkaisuja johonkin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Omien komiteoiden lisäksi meillä oli kumpanakin iltapäivänä semmonen General Assembly, johon osallistu kaikki komiteat. Mua oli etukäteen pyydetty pitämään siellä puheenvuoro ja siellä minä sitten puhuin yli 500 ihmisen edessä Kiinan hiilidioksidipäästöjen tasaamisesta. Säännöt oli samat kuin oikeessakin YK:ssa ja etukäteen meille oli etukäteen annettu kakspuoleinen A4 joka oli täynnä ohjeita, kuinka puhutella ketäkin ihmistä. Kaikista ennakko-oletuksista huolimatta kyseinen tapahtuma oli ihan sika mukava! Ehdottomasti kaks parasta koulupäivää Ranskassa ollessani. Ja koska koko konferenssi oli englanniksi, kerrankin ymmärsin kaiken. Kummankin päivän jälkeen olin aivan puolikuollut, eikä kävely onnistunut kunnolla vielä torstainakaan kahden korkkareilla vietetyn päivän jälkeen.

Kaikkien konferenssiin osallistuneiden yhteiskuva.

Minä ja mun kaveri Zoé konferenssin iltajuhlassa.

Tiistaina olin vielä konferenssin päälle rotarykokouksessa ja sanotaanko, että ei ollut maailman paras idea. Melkein nukahdin illallispöytään ja varmaan yli puolet mehiläistarhaajan pitämästä esitelmästä meni täysin ohi. Sain myös kutsun viereisen kaupungin Rotaryklubiin pitämään esitelmää suomalaisesta koulujärjestelmästä, sen historiasta ja Pisa-tutkimuksista.. Ei varmaan ole mikään yllätys, että keskiviikkoiltapäivä meni nukkuessa. Keskiviikkona pidin koulussa englannin kirjallisuuden tunnilla esitelmän suomalaisesta koulusta. Vielä esitelmää tehdessä homma tuntui ihan helpolta hommalta, kerrankin aihe johon ei tarvi penkoa tuntitolkulla tietoa netin syövereistä. Mutta sitten esitelmää pidettäessä homma ei tuntunut todellakaan helpolta. Kysymyksiä lenteli sieltä sun täältä, enkä osannut vastata suunnilleen mihinkään. Esitelmää pitäessä tuli myös kulttuurierot vastaan. Miten esimerkiksi selittää melko stressitön lukioelämä ihmisille, joilla on ollut koulustressiä kymmenvuotiaista asti. Tai selitää, että miten suomalaisessa koulussa voi oppia mitään siitä huolimatta, että päivät on lyhyitä ja läksyä ei käytännössä ollenkaan. Opettajalta sain kuitenkin kiitosta esitelmästä jälkikäteen ja keskustelinkin hänen kanssaan vielä seuraavalla viikolla aiheesta yhden kokonaisen tunnin ajan. Lauantaina oli host-isän yllätysnelikymppiset ja yllätys onnistui vähintäänkin hyvin, eikä päivänsankarilla ollut harmaintakaan aavistusta kekkereistä.

Nyt viikonloppuna meillä oli piirin vaihtareiden yhteinen viikonloppu Verdunissa. Lauantaina meillä oli kaikenlaista mukavaa tekemistä yhdessä ja sunnuntaina pidettiin semmoset maamessut ens syksynä tästä piiristä lähteville vaihtareille. Meillä jokaisella oli oma standi, jossa me sitten esiteltiin maatamme. Alkuviikko kuluikin standia suunnitellessa ja valmistellessa. Piti tehdä lisää pinssejä, koska en ollut tänne tullessa varautunut siihen, että mun täytyy antaa melkein neljälle kymmenelle tulevalle vaihtarille pinssit ja lisäksi näistä vähintään joka toisen äidillekin pinssi. Onneks kuitenkin otin Suomesta lähtiessä mukaan varmuuden vuoksi pinssitarvikkeita. Mulla oli mun standilla PowerPoint-esityksellä Suomessa olleiden rotaryvaihtareiden kokemuksia, sekä kuvia Suomesta. Lisäks mulla oli maisteltavana tietysti Fazerin sinistä, salmiakkia ja Turkin pippureita.

Verdun on tunnettu erityisesti ensimmäisen maailmansodan tapahtumista. Niimpä meidän lauantai koostuikin jos jonkinlaiseen sota-aiheiseen paikkaan tutustumisesta. Ensimmäisenä käytiin tunneleissa, jotka ranskalaiset olivat rakentaneet saksalaisilta suojautuakseen. Siellä kuljettiin semmosissa ihan vuoristoradan vaunujen näkösissä vaunuissa. Vaunu kulki eteenpäin tunneleissa ja aina välillä pysähty johonkin kohtaan, jossa oli hologrammeilla tehty ns. näytelmä. Tätä on ihan hirveen vaikee selittää, mutta se oli ihan sairaan hieno paikka ja kokemus! Sen jälkeen käytiin sotamuseossa ja jossain muistopaikalla, jonne oli kerätty tuhansien sotilaiden luita. Kaikissa näissä paikoissa oli tietenkin valokuvauskielto, joten kuvia mulla ei näistä valitettavasti ole..

Lauantai-iltana mentiin vielä keilaamaan ja syömään porukalla. Sen jälkeen mentiin kaikki joiden rotareiden luokse yöksi. Mä olin yhden meksikolaisen vaihtarin kanssa yhden aivan ihanan vanhemman pariskunnan luona yötä. Vietiin heille tuliaisiksi Pentikin keittiöpyyhkeitä ja tequilaa, jokainen voi tästä varmaan arvata, kumpi meistä anto kummankin tuliaisen. He asuivat jossain aivan keskellä ei mitään aivan valtavan kokoisessa lukaalissa. Talossa oli pelkästään kolme olohuonetta ja valot sai kaikkialle päälle semmosesta kosketusnäytön tapaisesta jutusta. Myöskin kylppärin ovi oli sen verran high tech, että jouduttiin pyytämään apua sen kiinni laittamisessa, lukkoon laittamisesta puhumattakaan.

Minä, mun tuleva host-sisko ja Suomi-standi

Kyllähän näistä nimistä tosiaan yksi meni oikein.. 😂

Sunnuntain messuilla näin myös mun tulevan host-siskon, joka oli viime vuonna vaihtarina Thaimaassa. Puhuttiin päivän aikana kaikesta maan ja taivaan väliltä, ja selvisi, että hän oli 15-vuotiaana kuukauden ajan TURUSSA kirjekaverivaihdossa. (Ranskassa tälläset kirjekaverivaihdot on tosi suosittuja. Homma toimii siis niin, että ensin on jossain muussa Euroopan maassa kirjekaveri ja nämä kirjekaverit viettää vuorotellen toistensa luona kuukauden mittaisen jakson.) Me ollaan suunnilleen saman ikäsiä ja hän vaikutti aivan mahtavalta tyypiltä. Tultiin messuilta samalla kyydillä kotiin ja hän piti mulle heillä kotonaan nopeen kierroksen. Melkein heti joulun jälkeen olenkin heille muuttamassa, enkä millään malttais odottaa sinne asti, mulla on jotenkin vähän ikävä sitä, että kotona on oman ikäistä seuraa, nyt kun mulla on vaan mua reippaasti nuorempia host-sisaruksia.

Tämmöstä tänne tällä kertaa, ensikertaan,

Vilms ❤

#9 & #10 Koulustressiä ja ikävää

Moikka vaan kaikille!

Näin ihan ensiksi, täytyy vähän kauhistella, että tuossa postauksen otsikossa oleva toinen luku yltää jo kaksinumeroiseksi, hui! (Olipas harvinaisen huonosti muodostettu lause, mutta parempaankaan en pysty..) Kymmenen viikkoa on kuitenkin jo pitkä aika, siinä ajassa ehtii tapahtua kaiken moista.

Viime viikko mulla oli koulusta tosiaan lomaa. Yhtenä päivänä käytiin isäntäperheen kanssa keskustassa olevassa tivolissa ja muutamana päivänä kävin ulkona kavereiden kanssa. Lauantaina oli rotexien vaihtareille järjestämät halloween-pippalot. Taas oli oikein mukava nähdä muita vaihtareita ja vaihtaa kuulumisia. Siellä tapasin myös mun kolmannen isäntäperheen pojan, jonka kyydillä itseasiassa myös menin sinne, siinä samassa näin myös ulkopuolelta perheen talon. Hän on itse ollut vaihdossa Brasiliassa pari vuotta sitten ja vaikutti mukavalta! Oon täällä blogissa ennenkin maininnut, että mun kanssa on pilateksessä Tampereella asunut ranskalaisnainen. Hän oli tässä pariviikkoa sitten työmatkalla Tampereella, ja toi mulla ruisleipää ja Fazerin sinistä. Sunnuntaina sitten kävin hakemassa tuliaiset ja kahvilla hänen ja hänen miehensä kanssa. ❤

 

Tivolista

Söin tivolireissulla churroja, mutta kuten aina mulla ruuan kanssa, muistan puolessa välissä ottaa kuvan, joten tässä nyt kuva puoliksi syödyistä churroista!

Tän viikon maanantaina oli aika palata taas kouluun. Maanantaiaamuna tuntu aika pahalta herätä kellon soittoon klo 6:15, kun lomalla taisin herätä aikasintaan siinä puoli kymmenen maissa. Aluks ajattelin kahden viikon loman olevan mukavan mittainen irtiotto arjesta, mutta ainakin mulla se oli liian pitkä sellainen. Siinä kerkesi niin hyvin asettamaan itsensä loma-moodiin, että tämän viikkoinen väsymys on kyllä ollut ihan omaa luokkaansa. Lauantaina mulla oli koulusta vapaata, koska oli ensimmäisen maailmansodan loppumisen muistopäivä. Lauantai-iltana käytiin kaksin host-isän kanssa kattomassa leffateatterissa Thor: Ragnarok. Leffa alko puoli yhdeltätoista illalla ja loppu lähempänä yhtä yöllä. Aluks mua mietitytti, miten mä pysyn hereillä koko ajan, mutta yllättävän vaivattomasti sekin sujui!

Halloweenin kunniaksi tehtiin Trick or treat -kierros

Lisäksi oon tällä viikolla stressannut paljon tulevan viikon koulujutuista. Maanantaina ja tiistaina meillä on koulussa YK:n liittyvä konferenssi, jota varten on tietenkin pitänyt tehdä melkoisesti taustatyötä. Käytännössä me kaikki ollaan jossain komiteassa, jossa sitten pyritään löytämään ratkaisuja erilaisiin ongelmiin. Onneksi tapahtumassa melkein kaikki komiteat on englanniksi, joka oli melkoinen helpotus mulle. Mun komitea on ”Innovation and Progress”. Jokainen meistä edustaa joko yksin tai parin kanssa jotain maata, jonka näkökulmasta keskusteluun tulee osallistua. Mun maa on Kiina, ei ehkä helpoin mahdollinen vaihtoehto kun puhutaan kestävästä kehityksestä tai hiilidioksidipäästöjen pienentämisestä. Pukukoodina on tytöillä hame tai mekko ja korkokengät, voin vaan kuvitella, kuinka tuusannuuskana mun jalat on huomisiltana niistä korkokengistä, tapahtuma kun kestää semmoset kevyet 14 tuntia..

Tällä viikolla täällä sää on selvästi kylmentynyt ja alkuviikosta saatiin jopa aste pakkasta. Ranskalaisten mielestä se oli jopa vähän epätavallisen aikaista ja kylmää ollakseen marraskuun ensimmäisiä viikkoja. Tämä sitten johti koulussa keskusteluun siitä, mikä on kellekin ”tosi kylmä”. Kuten arvata saattaa, mulle ja kavereille tämän määritelmä oli hiukan eri. He tulivat porukalla siihen tulokseen, että -10 on tosi kylmä ja -15 jo ihan sietämätön. Totesin sitten, että mulle ”tosi kylmä” on yli -30 asteen. Lisäksi kerroin, että kylmin missä minä olen ollut on siinä -40 tienoilla. Joku siinä sitten kysyi, että eikö siihen voi jo kuolla, no mä nyt ainakin olen vielä hengissä.

Me halloween-pippaloissa.

Nää viimeiset kaksi viikkoa on ollu fiilispuolelta kyllä vuoristorataa. Viime viikko mentiin kyllä korkealle, mulla oli yksi parhaista viikoista täällä. Tällä viikolla onkin sitten tultu alas melko kovaa. Alkuviikosta mulle iski jotenkin tosi lujaa tajuntaan se, että heti kun mä tuun takaisin Suomeen, mä täytän 18. Kyllähän mä koko ajan olen tietysti tämän tiennyt, mutta jotenkin se vaan iski. Että ensimmäisenä kotiin menon jälkeen saa marssia autokouluun (ja iskä toivoisi että hänen kanssaan verta luovuttamaan). Tällä viikolla oon tuntenut ikävää jotenkin paljon. Ehkä siihen myös vaikutti paluu arkeen ja melkoinen väsymys. Tuntuu, että oon ollut täällä ikuisuuden, eikä kesäkuu ja kotiin paluu tule koskaan, mikä nyt ei tietenkään ole totta. Sunnuntai oli kyllä kaikkein pahin. Tuntui älyttömän pahalta nähdä, kuinka kaikki tutut laittoi Instaan ja Faceen kuvia isiensä kanssa, enkä pystynytkään kun vasta illalla avaamaan somea. Itsellä kun tässä on nyt omaan isiin välimatkaa semmoset päälle pari tuhatta kilometriä.

Tämmöistä tänne tällä kertaa, ensikertaan,

Vilms ❤

#7 & #8 Leffoja ja lomaa

Moikka!

Taas on tullut sunnuntai-ilta ja aika päivittää kuulumisia. Viime kuulumispostauksessa mainitsin, että saattaa olla, että alan kirjoittelemaan kuulumisista parin viikon välein. Nyt alkaa vakavasti näyttämään siltä, että näin on käymässä. Viime viikon sunnuntaina mulla oli vankka aikomus kyllä kirjoittaa, mutta sitten illalla venyi muissa touhuissa niin pitkään, että ei vaan enää jaksanut.. Tänään muuten tuli tasan kaks kuukautta täällä täyteen. Jotenkin tuntuu hassulta, onhan kaks kuukautta kuitenkin jo aika pitkä aika. Toisaalta tuntuu, että oon ollu täällä ikuisuuden, tyyliin kolme vuotta, toisaalta tuntuu, että vasta ihan pari päivää sitten mun lento laskeutui Luxemburgin kentälle.

Viime viikon tiistai-iltana käytiin ravintolassa syömässä, koska mun host-veljellä ja -siskolla oli synttärit. Ravintolassa saatiin ilmaseks kakku, kun vaan näytettiin henkkareista, että on synttärit. Ne myös laitto ravintolan kaiuttimista soimaan Paljon onnea vaan ja koko ravintola alko laulamaan. Keskiviikkona käytiin koulun kanssa elokuvissa katsomassa Victoria & Abdul. Se kerto kuningatar Victoriasta ja hänen intialaisesta ”apuristaan” Abdulista. Leffa pohjautu tositapahtumiin. Tämän Abdulin henkilöllisyydestä saatiin varmuus vasta vuonna 2010. Yleensä en tykkää hirveesti elokuvista, jotka kertoo tai pohjautuu historiaan, mutta tää oli kyllä hyvä. Ja leffa oli englanniks, joka on täällä harvinaista. Iltapäiväksi jäin kaupungille yhden mun ranskalaisen kaverin kanssa. Käytiin yhdessä pienessä ihanassa kahvilassa syömässä lounaaksi bagelit. Sen jälkeen mentiin istuskelemaan Nancyn läpi menevän kanaalin rannalle.

Torstaina mulla ja muilla Nancyn vaihtareilla ja meidän nuorisovaihtoasiamiehillä oli tapaaminen kaupungintalolla pormestarin kanssa. Kaikki oli tosi tarkkaa ja meni selvästi protokollan mukaan. Sisään mentäessä meille kaikille tehtiin ruumiintarkastukset ja meidän tavarat läpivalaistiin. Sitten ensimmäinen vartija saattoi koko lössin isoon saliin, josta toinen vartija otti meidät mukaansa ja vei kaupungintalon edustussaliin (sillä salilla oli joku hieno nimikin, mutta enhän minä sitä muista). Siellä me ensin syötiin keksejä ja odotettiin pormestaria saapuvaksi. Sitten se saapui, piti piiiiitkän puheen Lorrainen alueen yliopistoista ja niiden vaihtomahdollisuuksista. Sen jälkeen päästiin kaupungintalon parvekkeelle ottamaan kuvia ja vilkuttamaan place Stanislaksella oleville ihmisille. 

Yritin ottaa artsya kuvaa kaupungintalon portaissa, mutta tähän tuli 6 photobombaajaa..

Viime viikon lauantaina mulla alko syysloma, ensimmäinen viikko on nyt takana ja vielä on toinen edessä. Yks hyvä puoli Ranskan koulussa on lomien määrä, lomaa on nimittäin joka kuukausi. Mitään kovin ihmeellistä ei olla tehty tällä viikolla, koska mun host-vanhemmilla ei oo lomaa. Yhtenä päivänä kävin kahden muun vaihtarin kanssa kaupungilla pyörimässä. Keskiviikkona kävin tämän saman ranskalaisen kaverini kanssa leffassa kattomassa Épouse-moi mon pote, eli mennään naimisiin kaverini. Olisin ottanu poppareita, mutta en löytäny suolattuja, koska ranskalaiset syö popcorninsa joko sokerilla tai karamellilla maustettuna, jäin sitten ilman.. Tämä(kin) leffa oli ihan sairaan hyvä! Se kerto marokkolaisesta miehestä, joka muutti opiskelijaviisumin turvin Pariisiin opiskelemaan. Opiskelut loppu, kuten myös viisumi. Kuitenkin tän miehen koko elämä oli Ranskassa, ja hän halus saada Ranskan kansalaisuuden. Helpoin tapa saada se, oli mennä naimisiin, mutta tällä miehellä ei vaan ollut ketään, jonka kanssa mennä. Niinpä hän päätti astua avioon miespuolisen naapurinsa kanssa, jolla oli tietenkin tyttöystävä. Siitä sitten seurasi monen moisia juonenkäänteitä, kun miehet yrittivät vakuutta viranomaisille suhteensa olevan vakaalla pohjalla, samalla kun marokkolaismiehen äiti oli saapunut Marokosta tapaamaan poikansa tulevaa vaimoa.

Oon aika varma, että musta tulee tän kahvilan kanta-asiakas.

Viime viikko oli kyllä kaikella lailla tosi tavallinen, viikko muiden joukossa, fiilispuolelta ei oo kauheesti mitään raportoitavaa. Sen sijaan tää viikko on ollut taas melkosta tunteiden vuoristorataa. Nyt lomalla on ollu ihan eri lailla aikaa miettiä asioita ja ajatukset onkin alkanu pyöriä päässä. Oon tuntenu oloni vähän yksinäiseksi ja oon useasti miettiny, onko musta tähän koko hommaan ja mitä hemmettiä mun päässä on liikkunut kun oon päättänyt laittaa hakemuksen klubille. Oon miettinyt, että onko tää ollut sittenkään oikee ja se ”elämän paras” päätös, niin kuin usein sanotaan, vai olisinko paljon onnellisempi jos olisin nyt Suomessa. Varmasti elämä olis ainakin helpompaa ja vaivattomampaa, mutta eipä se mitään ylitsepääsemätöntä ole täälläkään. Haluan kuitenkin uskoa, että tää on ollut oikea valinta ja, että vuoden päästä voin sanoa tämän olleen elämäni parasta aikaa, vaikka täällä ei nyt koko ajan siltä tuntuisikaan.

Tähän loppuun kuva mun matikan laskuista, aika vaativaa on kyllä.. 😂

Tällaista tällä kertaa, ensikertaan,

Vilms ❤

Oodi suomalaiselle koululle

Rakas suomalainen koulujärjestelmä, et uskokaan kuinka paljon sinua kaipaan. Minua harmittaa, että en ole koskaan aiemmin tajunnut, kuinka tärkeä sinä olet, ja kuinka arvokas olet juuri tuollaisena. Meille suomalaisille ominaisella tavalla, en ole koskaan suuremmin sinua arvostanut. Olen aina etsinyt sinusta vain puutteita; kuinka sinä yrität digitalisoitua liian nopeasti, tai kuinka sinä annan liikaa vastuuta meille nuorille, tai kuinka sinä et valmista meitä nuoria oikeaan elämään. Olen ollut sinulle aivan liian ankara, anteeksi siitä. Ajattelinkin nyt kertoa sinulle, miksi olet mahtava ja kuinka olen viimeisen kahden kuukauden aikana alkanut arvostamaan sinua.

Vielä viime keväänä minua harmitti, jos jouduin viettämään kanssasi joku päivä aikaa aina neljään asti iltapäivällä, nyt täällä Ranskassa olen iloinen, jos saan viettää Ranskan serkkusi kanssa aikaa vain neljään. Täällä minulla ja serkullasi saattaa vierähtää yhdessä jopa iltakuuteen. Lupaankin sinulle, että kun me taas ensi vuoden elokuussa tapaamme, en enää valita yhteisen aikamme runsaudesta. Aiemmin olin myös sitä mieltä, että takiasi joudun uhraamaan paljon vapaa-aikaani esitelmille, läksyille ja kokeisiin lukemiselle. Mutta en voinutkaan olla enempää väärässä! Oikeasti olet ollut nerokas, kun olet onnistunut yhdistämään sekä meidän päivisin että iltaisin yhdessä viettämämme ajan lyhyeksi. Täällä kun on aivan normaalia käyttää illalla kolmekin tuntia serkkusi vuoksi, ja minä kun en ole joutunut varmaan ikinä uhraamaan tuntia enempää sinulle vielä kotona. Minulla ei ole mitään hajua, miten sinä olet onnistunut siinä, mutta en voi tarpeeksi kehua ja ylistää sinua, HYVÄ SINÄ!!

Sinä olet päättänyt digitalisoitua ja hyödyntää entistä enemmän tietotekniikkaa, koska siinä on mukamas tulevaisuus. Minä en ole kovin näppärä tietokoneiden kanssa. En osaa piirtää Libre Drawilla kuvaajaa ilman ohjeita, tai lisätä Powerpoint-esitykseeni hienoja animaatioita . Siksi minua viime vuonna suututti ja otti pattiin useamman kerran tuo päätöksesi. Täällä olen kuitenkin ymmärtänyt päätöksesi hyvyyden ja oppinut arvostamaan sitä. Täällä kun kaikissa luokissa ei edes ole tietokonetta. Opettajat merkkaavat poissaolotkin paperille ja sitten sellainen toimistotyöntekijä tulee hakemaan opettajalta paperin, jonka hän vie koulun toimistoon. Nyt ajattelen, että on hyvä kun sinä opetat meille näitä tietokoneiden saloja jo koulussa, näillä lapsille ja nuorilla kun on kuitenkin edessä se täysin sama tulevaisuus, johon ne tietokoneet kuuluu. Minä myös vihasin kuuden viikon välein olevaa kirjarumbaa, onhan ne kirjat ihan pirun kalliita. Ja sinä, pikkupaskiainen, vielä päätit, että ne vanhat kirjat ei enää käy ja, että kaikki kirjat joutuu ostamaan uutena. Minun on kuitenkin todettava, että on sekin parempi, kuin se, että kirjoja ei olisi ollenkaan. Täällä kun niitä ei oikein käytetä. Minullakin on täällä tällä hetkellä vain yksi kirja, sekin William Shakespearen The Tempest.

Olenhan minä aina lukenut lehdistä kaiken maailman tutkimuksista, joiden mukaan sinä olisit maailman paras. Olen myös kuullut puhuttavan, että sinä muka opetat meille oikeita asioita. En ole ikinä oikein ottanut tosissani väitettä sinun parhaudesta, saati siitä, että opetat oikeita ja hyödyllisiä asioita, miten joku serkkusi ulkomailla voisi muka jotenkin opettaa ”vääriä” asioita. No, nyt ymmärrän tämänkin. Täällä Ranskassa serkkusi luona äidinkielen tunneilla käymme läpi koko vuoden pelkästään runoja, matikan tunnilla olemme nyt viime aikoina laskeneet, paljonko jää yhdestä jäljellä, jos siitä vähennetään 50%, englannin tunneilla ei oikeastaan kielioppia opeteta ja liikunnasta on hauskuus kaukana. Haluankin kehua sinua siitä, että sinä annat meidän opiskelijoiden päättää, mitä haluamme opiskella. Ranskan serkkusi ei kauheasti anna valinnanvaraa, eikä ole mahdollista opiskella sekä matemaattisia aineita että yhteiskuntaoppia.

No okei, on täällä Ranskan serkkusi kuitenkin tehnyt jotkut asiat paremmin, kun mitä sinä olet. Täällä on enemmän lomaa ja ruoka on parempaa. Täällä on kahden viikon syysloma, joululoma, hiihtoloma sekä kevätloma, eli serkkusi on päättänyt antaa oppilaille joka kuukausi lomaa! Niin ja se ruoka, se on hyvää ja sitä on paljon! Joka päivä lämminruoka, salaattipöytä, jossa on vähintään kolmea eri salaattia tai hedelmää ja kolmea eri lämmintä kasvisjuttua. Lisäksi on tietysti juustoja ja jälkiruoan saa valita yleensä kolmesta vaihtoehdosta, sitten on vielä saatavilla hedelmiä, joita voi ottaa mukaansa. Rakas suomalainen järjestelmä, vaikka minä paljon asioita sinussa kaipaankin, eivät lihapullakeitto ja kalastajan kalavuoka ole yksiä niistä.

En malta odottaa, että tapaamme taas elokuussa. Minulla on sinua täällä jo kova ikävä ja ajattelen sinua melkein päivittäin.

Rakkaudella, Vilma

Miksi minä sitten päätin kirjoittaa tällaisen oodin suomalaiselle koulujärjestelmälle? Keskustelen täällä viikoittain, ellen jopa päivittäin suomalaisesta koulusta. Melkein joka kerta mulle sanotaan, että te varmaan arvostatte koulutusjärjestelmäänne ihan eri lailla kun täällä (ranskalaiset ei arvosta järjestelmäänsä sitäkään vähää mitä suomalaiset). Useamman kerran tämän kuulleena, aloin miettimään vähän tarkemmin asiaa, ja tulin siihen tulokseen, että ei, emme me arvosta. Viime vuosina Suomessa ollaan puhuttu paljon siitä, miten ja kuinka paljon suomalaista koulua tulisi uudistaa. On ollut puhetta kouluttomasta koulusta ja koulusta, jossa ei olisi tiukkoja ainerajauksia. Mutta voisimmeko hetkeksi pysähtyä ja miettiä, kuinka hyvä järjestelmä meillä oikeasti on. Meillä jokainen voi kouluttautua perheen varallisuudesta riippumatta. Täällä Ranskassa lukioon mentäessä opettajat kysyvät, missä on käynyt yläkoulunsa. Jos vastaa käyneensä koulunsa vaikkapa jossain pikkukaupungin ainoassa yläkoulussa, joka on julkinen tietekin, saa täällä kolme vuotta kestävän leiman otsaansa. Meillä myös oikeasti keskitytään koulussa olennaisiin ja tärkeisiin asioihin. Vaikka se ärsyttääkin harjoitella neljättä kertaa työhakemuksen kirjoittamista, on se kuitenkin sata kertaa runojen analysointia hyödyllisempää. Jokainen meistä tulle kirjoittamaan työhakemuksia elämänsä aikana, mutta harva meistä niitä runoja tarvitsee. Toki suomalaisessa koulussa on parannettavan varaa, mutta niin on varmaan aina. Oon vahvasti sitä mieltä, että jokaisen suomalaisen tulisi tutustua vaikkapa kuukauden ajan johonkin muuhun koulutusjärjestelmään, voin luvata, että se olisi silmiä avaava kokemus.

#5 & #6 Ludothéqueta ja Turkinpippureita

Salut!

Tässä tuleekin nyt kahden viimeisen viikon kuulumiset. Viime sunnuntaina mulla ei ollut yhtään kirjoittelufiilis, niin aattelin suosiolla siirtää kuulumiset tälle viikolle. Uskon että tulee paljon kiinnostavampaa ja parempaa tekstiä, kun ei ole semmoinen pakotettu fiilis. Muutenkin oon miettinyt, miten tulen jatkossa tänne blogiin postauksia tekemään. Alussa ajattelin tekeväni joka viikolta tämmöisen postauksen erikseen, mutta jotenkin olen alkanut mielessäni kallistumaan tällaiseen kahden viikon kuulumiset -postauksiin. Aika näyttää, miten käy, en kuitenkaan jaksa ottaa ylimääräistä stressiä tästä blogista!

Viime viikon perjantaina oli yksi vaihtoni parhaista päivistä! Näin yhtä suomalaista Kaisaa, joka on ollut muutama vuosi sitten Ranskassa vaihtarina ja opiskelee nyt yliopistossa täällä Nancyssa. Ennen tänne tuloani törmättiin toisiimme sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa, ja sovittiin että nähdään kun ollaan kumpikin saatu aloitettua elämämme täällä. Vihdoin ja viimein saatiinkin sovittua tapaaminen. Käytiin kahvilla ja vaan juteltiin. Teki kyllä niiiiiin hyvää puhua suomea jollekin ihmiselle face to face ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon! Oli myös ihanaa kun toinen ymmärsi tasan tarkkaan, millaisia tunteita ja fiiliksiä tällä hetkellä käy läpi. Sovittiin, että itsenäisyyspäivän tienoilla yritetään järjestää jonkunlainen Suomi-ilta. Kiitos Kaisa! Perjantai-iltana käytiin host-perheen kanssa ludothéquessa. Se on tavallaan niin kun lautapelien kirjasto. Se oli kyllä tällaisen lautapelihullun taivas! Sinne voi mennä ihan vapaasti pelailemaan tai lainata niitä kotiin. Voi, olispa Suomessakin joku tommonen systeemi! Mua harmittaa, että en ottanut sieltä yhtään kuvaa, kun jätin puhelimen kotiin.

Tuolla jäähallissa oli vuokrattavana vaan kaunoluistimia, tulipa luistelua sitten niilläkin ensimmäistä kertaa yli viiteen vuoteen.

Tän viikon tiistaina olin ensimmäistä kertaa rotarykokouksessa. Aluksi tietenkin vaihdettiin kaikkien kanssa poskisuudelmat. Ranskaan lähteville kerrottiin keväällä koulutustilaisuudessa, että rotarykokouksissa ei kannata hämmentyä, jos saa aika märkiäkin moiskautuksia poskille vanhemmilta herrasmiehiltä. No, näin kävi ja eihän se kovin miellyttävältä tuntunut. Muutenkin tälleen suomalaisena mun on vähän vaikee suhtautua poskisuudelmiin. Teen ne aina, kun tilanne sitä vaatii, mutta ei se mitenkään luonnostaan tule. Eräs herrasmies kysyi multa ”How are you?”, johon vastasin ranskaksi ”Ca va.” Hän rupesin vaimonsa kanssa taputtamaan mulle ja hokemaan ”Bravo, bravo!”, kun kykenin näinkin vaikeaan keskusteluun. Rouva vielä halasikin ja antoi pusun poskelle. Ruoka oli siellä hyvää (kuten aina kun on kysymys Rotarysta) ja sitä oli riittävästi. Esittelin itseni klubille lyhyesti, vaihdettiin klubin presidentin kanssa viirit ja tarjosin kaikille Fazerin sinistä ja Turkinpippureita. Muutama tuli sanomaan, että karkit oli todella hyviä, mutta toinen oli vähän tulista. Osa uskalsi myöntää, että Turkinpippurit oli pahoja, kun kerroin, että en itse tykkää niistä yhtään.

Rotarykokouksessa aloin syömään pääruokaa niin innokkaasti, että unohdin kuvan ottaa, mutta jälkiruoan sentään muistin ikuistaa!

Eilen meillä piirin vaihtareilla oli ensimmäinen yhteinen rotareiden järjestämä tapaaminen ekan viikon leirin jälkeen. Toki olin joitakin vaihtareita nähnyt, mutta oli ihana nähdä koko porukkaa pitkästä aikaa! Mentiin Amnévilleen ja käytiin siellä eläintarhassa, syömässä ravintolassa ja luistelemassa jäähallissa. Eläintarha oli ihan jees, en ollu käyny semmosessa varmaan yli kymmeneen vuoteen. Nähtiin muun muassa kirahveja, virtahepoja, flamingoja ja kaiken maailman leopardeja ja gepardeja, joita en kyllä erota toisistaan.. Yritettiin myös nähdä jääkarhuja, mutta ne oli nukkumassa. Siellä olikin lappuja, joissa luki, että ne on niin vanhoja, että ne nukkuu suurimman osan ajasta, eikä niitä oikeen ikinä näe. Luistelu sujui (ylläriylläri) hyvin, ja toiminkin opettajana usemmalle, suurin osa meistä ei ollut ikinä luistellut aiemmin.

Ei näkyny jääkarhuja.. :(

Kelit täällä on kyllä ollu kohdillaan. Aamusin on aika kylmä, tyyliin 3-5 astetta, mutta päivällä ja illalla on lämpötila ollut nyt useampana päivänä yli 20, lämpimämpää siis kun Suomessa kertaakaan koko viime kesänä. Suurimmassa osassa puista on lehdet vielä ihan vihreinä, eikä yhtään oo semmonen lokakuun puolen välin fiilis. Tää syksy on ollut täällä kuulemma poikkeuksellisen hyvä ja vähäsateinen, täällä Lorrainessa kuulemma sataa yleensä samaan malliin kun Suomessa. Kyllä tääläkin on silti satanut, pari viikkoa sitten oli jakso, että sato kaks viikkoo putkeen. Jotenkin vähän kaipaan Suomen värikästä syksyä, mutta koitan nauttia tästä lämpimästä ja vihreästä versiosta nyt kun siihen on mahdollisuus, varsinkin kun Suomessa on kuulemma satanut ihan reippaasti.

Edustettuna Suomi, Zimbabwe, Australia, Kanada ja Japani. ❤

Taisin kirjoittaa viimeksi, että kulunut viikko oli tähän asti paras. No, nyt sanon että nämä kaksi on ollut vielä parempia. Koulussa sujuu hyvin ja kavereita riittää. Viimeviikolla mulla oli KAHDESTI, semmonen ongelma, että iltasin oli päällekkäisiä menoja kavereiden kanssa. Aika positiivinen ongelma näin vaihtarin näkökulmasta! Oon näinä kahtena viikkona myös kaivannut Suomea vähän enemmän. Aluksi mulla oli silleen, että joko kaipasin koko ajan, tai en kaivannut ollenkaan. Nyt on löytynyt siihenkin ehkä jonkinlainen tasapaino: aika tasaisesti tulee yksittäisiä hetkiä, jolloin tulee semmonen kaipaus. Ehkäpä siitäkin on tullut jo tavallaan osa jokapäiväistä elämää.

Tällaista tänne tällä kertaa, ens viikolla on tiedossa ainakin tapaaminen Nancyn pormestarin kanssa, hui!

Vilms ❤

Täällä tupakoi kaikki

Salut!

Nyt on reilu kuukausi Ranska-elämää takana ja tänä aikana on tullut vastaan useampiakin kulttuuri- ja tapaeroja. Aattelin nyt kertoa teille niistä muutaman;

Täällä tupakoi kaikki. Voin ihan rehellisesti sanoa, että en edes valehtele kovin paljon, kun käytän tässä yhteydessä sanaa kaikki. Ranskassa on melkein joka toisessa kadunkulmassa Tabac, eli tupakkakioski, munkin kotikadulta niitä löytyy ainakin kaksi. Koulun edustalla on joka välitunti reippaasti toistasataa oppilasta tupakka kourassa. Bussipysäkillä on vaikea hengittää kaiken sen savun keskellä. Suomessa mulla on ollut tapana ulkona kävellessäni pidättää hengitystä jos vastaantuleva polttaa, tästä tavasta oon kuitenkin luopunut täällä, koska muuten joutuis koko ajan vain pidättämään hengitystä.. 😂

Illallinen on todellakin illallinen. Täällä ollessani oon ymmärtänyt hyvin illallisen ja päivällisen eron. Pääsääntöisesti Ranskassa syödään kolme kertaa päivässä; aamulla, keskipäivällä ja illalla. Lisäksi lapset syö siinä neljän ja viiden välillä "välipalan" eli jotain kakkua tai keksejä. Iltaruoka syödäänkin sitten yleensä lähempänä kahdeksaa. Mun host-perheessä illallinen on usein aika aikasin, eli puoli kasilta, koska näiden lapset on vielä sen verran pieniä. Tähän mulla on ollut totuttelemista. Host-perhe oli aluksi huolissaan, että tekevätkö pelkästään pahaa ruokaa, kun syön niin vähän. Selitin sitten, että iltakahdeksan ei oo mulle luonnollisin aika syödä lämmintä ruokaa, juustoja ja suklaavanukkaita. (Ranskassa syödään usein jälkiruoaksi semmoista kumotavaa suklaa- tai karamellivanukasta.)

Koulutarvikkeet on ihan eri maata kuin Suomessa. Lyijykynät ja pyyhekumit, niitä ei ole. Tällä kaikki kirjoittaa ohuilla tusseilla, kuulakärkikynällä tai sitten ihan vanhanaikaisella mustekynällä. Itseasiassa osa opettajista kieltää lyijykynän käytön kokonaan. Ja koetta on aivan turha tehdä lyijykynällä, ainakaan mun koulussa opettajat tarkastavat kokeen vaan jos se on tehty sinisellä muste- tai kuulakärkikynällä. Mä oon ollut Suomessa niin vannoutunut lyijykynän käyttäjä aina, en tykkää kirjoitta edes Stabiloilla, joten joka kerta tuntuu pahalta alkaa kirjoittamaan kuulakärkikynällä ja leikkimään kaikenlaisilla korjauslakoilla ja -teipeillä. Toinen silmiinpistävä ero on korostuvärien ja yliviivaustussien käyttö. Siis täällä maalaataan koko tekstin niillä tusseilla, jonka jälkeen vielä siihen alle tai päälle tekee yliviivauksen yliviivauksia. Mun tekis mieli aina kysyä että eikö niiden tarkoitus ole korostaa jotain yksittäistä tärkeää asiaa eikä tuoda väriläisikiä pitkään koulupäivään. Täällä porukalla on koulussa aivan valtavan kokoset penaalit, joissa ne säilyttää kymmen yliviivaustussin ja kolmen korjausteipin arsenaaliaan. Ennen kun aloitin täällä koulun, niin mun host-isä kysy onko mulla penaalia kouluun. Näytin sitten hälle mun Marimekon silmälasikukkaroa ja hän ihmetellen totesi sen olevan aika pieni. Sillon en ymmärtänyt miten niin pieni, mutta nyt ymmärrän.


Ulkonäköön panostetaan koulussa eri lailla, kuin Suomessa. Täällä tytöt käyttää meikkiä koulussa huomattavasti Suomea vähemmät. Suurin osa käytää pelkästään meikkivoidetta ja ripsaria, jos sitäkään. Mustakin on tullut täällä tosi laiska meikkaamisen suhteen ja meikkaankin vaan jos meen kouluun kymppiin tai kahteen. Suomessa varmaan aika monella on ainakin kerran viikossa se päivä kun ei jaksa panostaa, ja vetää jalkaan verkkarit ja lenkkarit. Tähän mennessä en oo kertaakaan huomannut kellään kollareita tai verkkareita, ei edes pojilla. Eli, meikataan vähemmän, mutta panostetaan pukeutumiseen.


Tälläistä tällä kertaa, ensikertaan,
Vilms ❤